lauantai 23. elokuuta 2008

Parveke sai lisää härpäkkeitä.. <3

Hiphei!!

Sain ennakkotehtävät
sisustussuunnittelutaitoiseksi myyjäksi
oppisopimuksella töiden puolesta.
Oikuinka ihanaa!
Tosin urakka on vielä edessä ja pitää tehdä henkilöstöpäällikkö ja koulun vetäjä vielä vakuuttuneeksi mun "taidoista" ja tehdä nuo kolme tehtävää valmiiksi, että pääsen osallistumaan mukaan!
Tää on niin sitä mitä tahdon...

TAHDON TAHDON TAHDON!!!

maanantai 18. elokuuta 2008

Kesäloma ohi...

Kyllä meni sitten toi kesäloma 3vkoa todella nopeasti.
Olipa outoa herätä ennen yhdeksää ja tehdä aamutoimet nopeeta tahtia
viime viikkojen laiskottelun sijaan.
Tosin odotin et eka päivä loman jälkeen oisi ollut vielä hankalampi,
mutta aika menikin nopeasti.
Aiemmin nähdyt painajaiset omien osastojeni
hoitamatta jättämisestä oli väärät, onneksi..
Mietin jo viikonloppuna että koitan saada keinolla millä hyvänsä jalan poikki tai tukehdun mieluummin vaikka pihviin, kun että siivoan ekan viikon pelkästään pientavaraa ja tekstiiliä. Mulla oli ollu joku enkeli siellä siivoilemassa viime viikon lopulla... <3
Voi itku että odotin tosin että pääsen kotiin tekemään keskeneräistä päiväpeittoani. :D

Päiväpeitto on siinä vaiheessa että kaksi kolme metristä liuskaa on tehty,
vain enää kuusi semmoista tekemättä.. ;)
Kävin tänään ostamassa semmoista päiväpeiton taustatikkiä..
ei tää mitään halpaa tää tekeminen ole.. Pelkkä taustatikki 35€ ja risat.
Tosin...sainpa aika paljon pitsiä ja lakanaa äitiltä,
ettei kaikkea sitä materiaalia tarvinnut ostaa,
mutta muistaakseni ostin jostain kirpparilta sitäkin n. 10€:lla.
Tietty omaa työnarvoa ja tunteja on hankala laskea,
mutta kyllä tässä niitäkin vierähtää ja peitosta tulee tunnearvonen kyllä itselle...
Toivonpa siis todellakin että onnistun tässä!

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Päiväpeiton tekoa...viimein..

Alottelin mulle aika ison projektin tekoa..
Päiväpeitto jenkkisänkyyni jonka korkeus on 70cm ja leveys 160cm. Laskin että peiton pitäisi olla ainakin 3metriä leveä ja pituutta sillä pitäisi olla n. 280cm.

En todellakaan tiedä oonko kerännyt liian suuren palan tällä kertaa,
mutta katsotaan mikä torkkupeitto siitä loppujenlopuksi kehkeytyy :)


Eli mallin löysin kevään Suuri Käsityö-lehdestä.
Siinä oli tehty vanhoista mummojen ja isomummojen jne. perintölakanoista,
joissa käytettiin aikoinaan lähestulkoon kaikissa ihania pitsejä...
Lisäksi keräsin äitini kaapeista kaikki vanhat pitsit joista hän raaski luopua. Säästyypähän sitten isomummon ja mummojen virkkaamat ja neulomat pitsit pidempään jossain "hyödyllisessä".


Meinaan tehdä siis 280x300cm peiton kuten kuvassa, ilman pyöreitä nurkkia.


torstai 14. elokuuta 2008


Hih, tein Nallelle sängyn rautalangasta... <3

Tuo nalle siis muuttaa mun parvekkeella olevaan valkoseen kaappiin, johon se saa kolme huonetta omakseen.. Kaapissa siis on kolme hyllyä. :P

Nyt sitten vaan petivaatteita ompelemaan, vois olla vähän kova tommosena....


Huono kuva, mutta kamerasta akku lopullaan ja tekee huonoa kuvaa silloin.. Täytyy taas kuvailla paremmin myöhemmin...

Hui. Onpa tuulta ja tuiverrusta pihalla.. :oS
Sataa vettä kovasti ja parvekelasit tuulesta ihan heiluu...
Pelästyinkin et pysyykö ne edes paikoillaan :)
Piti tänään käydä auto pesemässä, mutta nyt näyttää
siltä taas et luonto hoitelee myös sen puolen ihan ilman mun osaanottoa.
Kyllä se syksy vaan sieltä tuleepi.. :(

Sudenkorentovaihto

Tilda Foorumissa pidettiin sudenkorentovaihto. Sain tämmöisen ihanuuden Vaapukkamehulta, suuri KIITOS!!



Enpä itse tajunnut ottaa kuvaa lähettämästäni surenkorennosta, joten sen voi varmaan käydä vilkasemassa Vaapukkamehu blogista?

tiistai 12. elokuuta 2008

Osallistuin tässä kesän aikana myös koristetyynyvaihtoon samaisessa Tilda Forumissa. Oon jäänyt ihan koukkuun näissä vaihdoissa, myönnetään.....

Merjuskalle lähetin tälläisen tyynyliinan:




ja vaihdossa sain sitten tämän ihanuuden joka pääsi mökillemme rautasohvan päälle kunniapaikalle. Kiitos tästä Merjuska!


Dotee Doll


Mikä ihmeen Dotee Doll? Olin aivan pihalla, kun Tilda Forumilla alettiin näistä puhumaan.. herraisä... Etsin ja etsin eripuolilta linkkejä, joiden avulla löytäisin tietoa tästä kummajaisesta.. "pieni nukke".. Näyttää ihan puikulalta, enköhän osaa semmoisen tehdä joten päätin osallistua kuitenkin Merjuskan järjestämään tildamaiseen Dotee Doll -vaihtariin..




Sain tämmöisen Repolaiselta heinäkuun lopulla vaihdossa:

ERITTÄIN IHANA, KIITOS REPOLAINEN!!!


Katille lähetin tämmöisen tekeleeni... (Lainasin vähän kuvaa Katildan blogista... :/) http://katilda.blogspot.com/

Loistava kuvaaja tuo Katilda. ;)




Tilda Forumin syntymäpäivävaihto

Kaikkea en ehtinyt kuvata, kunnes olin jo osan käyttänyt. ;)

Kiitokset vitosrinkiläisille jokaiikalle IHANISTA LAHJOISTA. Kuvassa osa mitä sain... iiihania!!!



torstai 7. elokuuta 2008

Mökkituunausta.

Mökille lähdin viime vkon perjantaina heti parvekelasitusten asennuksen jälkeen. Siellä oma aittakomeroni vaati uusia verhoja. Otin kotoa mukaan kankaita, nauhoja ja lankoja. Mökillä ei ole sähköjä, mutta ompelukone on ja aggrekaatti... :D

Sain aikaseksi tämmöiset söpöt verhot:









Lisäksi äitini halusi sisällä olevaan lipaston oviin, jonka oli käsitelly kuultovalkoisella maalilla/lakalla, vähän kaunistusta, eli Tilda-ruusuja :D





Kesäloma 2008!!!



Luojan kiitos kesälomani alkoi 28.7. Viikon vietin jo kesäkuussa juhannuksen jälkeen ja loput 3vkoa nyt... Vielä on reilu vko jäljellä ja sitten alkaa arkeen totuttautuminen, tosin sitä ei nyt saa miettiä sen enempää...

Parvekkeelleni tehtiin viime perjantaina 1.8. suuri muutos..parvekelasit!! Mietin pitkään että kannattaako vanhaan asuntoon satsata, mutta sitten meinasin niiden voivan myös nostaa asunnon arvoa ja muutenkin antaa lisäaikaa parvekkeen käyttöön jne.




Ennen kesää, keväällä parvekkeeni näytti tältä:




Nyt se näyttää tältä, voisin melkein sanoa, että KYLLÄ KANNATTI!!


Vielä tosin on paaaljon tekemistä ja laittamista, tuohon lipaston päälle tulee sellanen hylly jossa neljä naulakkoa, niin saan siihenkin seinään jotain "väriä".

Tyttövauva syntyi sukuun 13.6.08

Serkkuni tyttövauva syntyi 13.6.2008. <3
Hassua kirjoittaa tosin näistä elokuun alle, mutta...minkästeet kun asiaa on paljon tapahtunut..

Ompelin pikkuiselle tervetuloamaailmaan -lahjaksi lampaan ja tekasin myös kortin..
lahjat olivat erittäin pidetyt ja lammas pääsi vahtimaan pahojen unien tuloa sänkyyn.


Luonnollisesti sitten on ristiäiset tässä elokuun puolella,

niin sinne lahjaksi tein tämmöisen suloisen sydänketjun sekä meinaan


ommella vielä heposen tilda-kaavoilla v.pun-valkopilkullisesta kankaasta.

Sydän-nauhassa siis reunimmaisissa on tilda-sydänpuunapit ja

keskimmäisissä viidessä sydämessä kirjaimet D - R - E - A - M


Tekeleitäni.














































































uusi blogi

enkuli koittaa saada aikaseksi paremman, selkeämmän blogin..