perjantai 30. tammikuuta 2009

Kukkahuivi

Nyt kelpaa lähteä mökille paleltumaan viikonlopuksi kun tuli tehtyä uusi huivi..
Jospa vaikka lähtisi kahlaamaan lumessa Saimaan jäälle..

Pitkään aikaan en ole neulonut yhtään mitään ja tänään innostuin, kun löysin Anttilasta alennuksesta Novitan Teddy -lankaa vaaleana.
Jotenkin mieleeni muistui samantien ohje Novitan sivuilta: Kukkahuivi. Tein vain hiukan pidempänä tuon ja ehkä siitä tuli myös hiukka kapeampi kuin ohjeessa, koska mulla oli nron 7 puikot... hmmn, ainakin se näyttää kapeammalta.. Lankaa kului n. yksi kerä aika tarkalleen.
Sehän jopa onnistui! JEE.
Samalla tehdessä tätä muistin, että miksi en yleensä neulo - sain lankakerän jo niin armottomaan solmuun alussa, että saatoin tunnin verran selvitellä sitä.. :P


keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kevät tulossa...


Ompelin tuossa kaverilleni synttärilahjaksi tämmöisen pupun.. Alkoi olemaan värien puolesta kevättä rinnassa.. Ehkä hiukka aikasta vielä tammikuussa antaa pääsiäispupua, mutta kaveri sattu sanomaan viimeksi kun nähtiin että odottelee kevättä ja erityisesti pääsiäistä ihan kamalasti. Huomenna sen näkee onko tämä mieluinen... ;) Toivottavasti vain synttärisankari ei ehdi käydä täällä ennenkuin näämme. :P
ONNEA!

HUOM!

MUISTAKAAPA TUO ANNA HYVÄN KIERTÄÄ- HAASTE!!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Vetoketjuruusut.


Tänään tein tämmöisiä vanhoista vetoketjuista tehtyjä rintaneularuusuja.

<3

torstai 22. tammikuuta 2009

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ -KETJU

Sain yllärinä ennen Joulua Maissilta viestin,
että olin osallistunut hänen

- Anna Hyvän Kiertää -ketjuun

ja vielä mahduin mukaan palkintoihinkin.\o/
Sain Maissilta ihanan pikkuisen syrämen.
(ja syrämiähän mulle mahtuu tänne kyllä!!)


Nyt sitten haastankin mukaan kolme asiasta kiinnostunutta myös!

Hommassa edetään seuraavasti:
Lähetän itse tekemäni käsityön kolmelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle, joilla on oma blogi.. Aikaa lähettämiseen on vuosi ilmoittautumisesta.

Ne kolme, joille lahjan laitan, jakavat haasteen taas omassa blogissaan eteenpäin
ja tekevät pienet itsetehdyt lahjat kolmelle itselleen ilmoittautuneelle.

Eli jos haluat mukaan, laita viesti kommentteihin!


tiistai 13. tammikuuta 2009

Sain tehtyä ajoissa ja stressi poissa.

Tosin tekasin yhen makkarin ja olkkarin vaan, koska opelta tuli viesti sähköpostiin, ettei kantsi stressaa, että kunhan ne on hyvin suunniteltu vaikkeivät olisi kaikki valmiita.. Todellakin olen suunnitellu.. :P hhih.

Tein eilen koulukassinkin, koska enpä saanut puoli kahden jälkeen unta kun juilii viisaudenhammasta ihan törkeenä (vieläkin).. Se oli siis tärkeintä että siihen mahtuu se A3:n kokonen luonnosvihko + kansio. Ja kyllähän siihen mahtuu. ;) Tuli aikasta ihku.


Huomenna Lahteen!




Niin, ja eilen myöskin kävin päivällä kiertelemässä taas rautakauppoja. Olen tekemässä kylppäriremonttia tammikuun viimeisellä viikolla. Löysin lattialaatat.. Sopuhintaan, koska ihan kalleinta ei ole varaa ostaa.. Tosin ruskeat seinälaatat oli aika arvokkaat, hopeisesta boordista puhumattakaan.. ;) Mutta..kerran sen tod.näk. tekee.


Ruskeaa tulee, yllättävää.

Kuvassa näkyvä seinälaatta on tummanruskea, jossa on kullanhohtosella ruskealla "barokkikuvio". Tuosta laatasta tulee raita yhteen seinään katosta lattiaan, muuten valkoista mattaperuslaattaa. Lisäksi lavuaarin yläpuolelle tulee semmoista ihanaa helminauhaboordia hopeista. Lattiaan tuommonen peruslaatta tummanruskeana. En taaskaan malttais vain ooooooottaaaaa....

Aherrusta.

Koulupäivät taas lähenee ja tehtävät on huonossa jamassa... Piti tehdä näille lähiopetuspäiville kolme makuuhuonetta ja olohuone sisustuksineen..

Alotinpa tänään ja keskiviikkona pitäisi esitellä... Tulostuttaa kuvat isällä värikopiokoneella ja leikata/liimata askarrella..

Kyllä mä ehdin, ei tee tiukkaakaan (ja siksi ollaankin hereillä vielä tähän aikaan klo 1:18) :)



keskiviikko 7. tammikuuta 2009


Pitkästä aikaa voisi vähän keskittyä blogin päivittämiseen. Jokin outo vetopoissa -olo on vaivannu joulusta lähtien.. Ei jaksais mitään eikä varsinkaan töitä taikka mitään muutakaan "pakkotöitä". Ei auta valittaa kun näinä päivinä vielä töitä jotenkuten on.


***
Vietin joulun vanhemmillani Sipoossa mummon kera. Oli kyllä taas kerran kiva jouluaatto, vaikkakin jotenkin tuntuu että kaipaan lisää porukkaa viettämään joulua meidän kanssa. Tuntuu niin oudolta olla ihan vain nelistään, aikuisporukalla. Tosin on kiva saada viettää se vielä reilu 80 -vuotiaan mummon kanssa. Ainukainen isovanhempi kun enää meille on.

Isä oli hankkinu mulle ensimmäistä kertaa omaan kotiin ihka aidon kuusen. Aiemmin mulla on ollut muovikuusi, kun asuin edellisessä paikassa ja tänne en aiemmin oo kuusta tahtonukaan kun tuntuu että on niin pienet ja ahtaat tilat.
(Mistäköhän muka johtuu, ei mulla ylimäärästä tavaraa ainakaan ole, paljoakaan...!)

Kuuseen laitoin pelkästään mattaruskeita palloja, rautalankatähtiä, pienet tuikkuvalot, kirkkaita kultasia palloja ja muutama enkeli. Latvatähtikin oli, mutta kovin vinossa. En ylettäny korjaamaan. ;) Kuusi karisi ihan älyttömästi jo 3.1. niin karsittiin se sitten pois hiukkasen liian ajoissa.


Ompelin tänään myös keittiöni pikkuiseen ikkunaan salusiinin. Ajatus oli loistava, mutta jotenkin vaan se ei sovi silmääni vaikka koitan sitä tuolla roikuttaakin josko vaikka silmä tottuisi..

Tein pellavasta sen, tumman pitsin reunaan ja parit napit. Aika ihana kyl, mutta onko tuo ikkuna sitten liian pieni vai mikä siinä nyt sitten on..



***


Ainii muuten, oon viettänyt Metsolat -dvd:iden kera alkuviikon. Ihan oon jääny koukkuun ja jo muutaman tunnin oon niitä jaksoja kattonut. Ostin koko sarjan dvd:illä ja meinaan kattoa kyllä joka jakson :D SuomalaistaLaatuviihdettä! Melkein tulee ikävä omaa vaariani kun kattoo sen Metsoloiden vanhan isännän touhuja ja juttuja.. <3

perjantai 2. tammikuuta 2009

Onnellista Uutta Vuotta!

Nyt on jouluhössötykset ja muut ohitse ja voi keskittyä tekemään tästä vuodesta ikimuistoisen!

Sain joulunalla ihanalta ystävältäni Annelta tämmöiset ikkunanpokat ja tänään sain sitten ne laitettua seinälle ja ommeltua siihen tuommoisen sydännauhan. Siitä tuli oikein ihana ja uskon että on kiva tulla kotiin ja kattoa sitä ihanuutta aina ensimmäiseksi.. <3